4.4.07

Saikulla

Voi ihmisen huonoa tuuria. Kun noista hammaskivuista vihdoin päästiin eroon, niin uutta vaivaa pukkasi tilalle. Nyt kirjoittelen tätä kotona sen noro-viruksen kiusaamana. On nimittäin ollut aika tuskaista. Sellaisia pieniä vatsakramppeja tasaisin väliajoin. Pistävät muuten isonkin miehen kiemurtelemaan.
Väsyttää. Se on kai paras sana kuvaamaan olotilaa. Parasta siinä on se, että levossa ollessa noita kramppeja ja polttoja tuntuu tulevan selvästi vähemmän kuin liikkuessa tai istuessa. Siksipä lepäilenkin nyt mielelläni.
Sairaslomaa olisi sunnuntaihin asti. Nyt varmaan käytän lähes kaiken. Toisaalta seur. lehti pitää taittaa heti tiistaina pääsiäisen jälkeen, joten voi olla ettei ihan kaikkea pysty käyttämään.
No nyt tulee pääsiäinen ja perjantaina olisi tarkoitus suunnata Kuopioon. Toivottavasti olen parantunut sen verran, että pystyy matkustamaan.
Nyt loppuu taas voima kirjoittelusta ja ajatukset päästä. Taidan ryhtyä nukkumaan.