28.2.07

lomat lusittu

Johan olikin aika päivittää tämä blogi kuntoon. Edellisestä kirjoituksesta onkin näköjään aikaa.
Joo, tuli käytyä hiihtolomalla. Oltiin perheen kanssa Saariselällä vajaa viikko. Autojunalla Kolariin, siitä vielä se kuuluisa poronkusema eli n 260 km Saariselälle. Takaisin tultiin junalla Rovaniemeltä.
Kylmähään siellä ylhäällä oli. Mutta tuli sitä liikuttuakin. Uuden karheat Karhu-sukseni saivat ensikosketuksensa lumeen. Hiihdin mehtäbaariin minttukaakaolle...) Ja takaisinkin.
Kahtena päivänä tuli kokeiltua myös mutkamäkeä. Johannes ihastui harrastukseen ja siellä olikin tuollaiselle ensikertaiselle oikein hyvä treenimäki. Sen verran tunturilla tuuli, että hiihtohissin lähestyessä huippua tuli monta kertaa kiire pois. Sen verran palelti. Pitänee kai jatkaa tarinaa hieman myöhemmin, kun tuli tuo 1-vuotias avustaja painelemaan näitä samoja näppäimiä. Ja tuo Taivaantuletkin alkoi. On muuten ehkä parasta tv-draamaa mitä on pitkään aikaan Yle tai muukaan kotimainen kanava tuottanut ruutuun. Ja tuo Vänä on nero.
Niin Saariselkä osoittautui kaikin puolin mukavaksi paikaksi. Ei jäänyt viimeiseksi tämä matka sinne. Mutta saa nyt nähdä, etä millon seuraavan kerran pääsis..
Pilkit lähestyy. Pitää muistaa kaivertaa pyttyyn nimi.
Vesipallorintamalla ei mitään ihmeitä. Kolme viimeistä käyvät oman tiukan taistonsa. Saa näkee miten käy. Oikeastaan toivois, et euralaiset edes kerran pääsis pelaamaan mitalipeleissä.